Elokolot vertaistoiminnan keskuksina

Lisännyt loka 26, 2012 Pelirajat’on

Pelirajat’on -vertaisryhmätoiminta ongelmallisesti pelaaville on käynnistynyt syksyn mittaan lähes 10 paikkakunnalla. Monet vertaisryhmistä kokoontuvat jossain kohtaamispaikassa. Kohtaamispaikat ovat matalan kynnyksen kansalaistiloja, ”kaiken kansan olohuoneita”, joita löytyy useita satoja ympäri Suomea.

Kohtaamispaikkatoiminnan juuret voi nähdä suomalaisen kansalaisyhteiskunnan synnyssä ja muun muassa seurantalojen, raittiustalojen ja työväentalojen rakentamisessa. Kirjastot ja erilaiset asukastalot liittyivät joukkoon hyvinvointivaltion myötä. 1990-luvun laman vastareaktiona syntyi suuri joukko erityisesti kansalaisjärjestöjen ylläpitämiä kohtaamispaikkoja: asukas- ja lähiötupia sekä työttömien ja muiden yhdistysten toimintakeskuksia. Kadonneiden työpaikkojen sijaan tarvittiin uusia yhteisöjä. Kohtaamispaikat pystyvät parhaimmillaan tarjoamaan palkkaa lukuun ottamatta muut ”työpaikan edut”, eli yhteisön sekä erilaisia toiminnan resursseja.

Pelirajat’on -vertaistoimintaa järjestetään muun muassa Turun ja Lahden Elokoloissa. Elokolot ovat päihteettömiä kansalaisten kohtaamispaikkoja, joiden toiminnasta EHYT ry vastaa yhdessä paikallisten jäsenjärjestöjensä kanssa. Matalan kynnyksen päihteettömien Elokolo-kohtaamispaikkojen toimintaideana on sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen ja ihmisten elämänhallinnan tukeminen.

Ensimmäinen Elokolo perustettiin Helsingin Kallioon. Helsingin Elokolo on auki vuoden jokaisena päivänä – joulu, juhannus ja uusvuosi mukaan lukien – kello 9–15. Ensimmäisten Elokolojen joukossa on myös Turun Elokolo (Yliopistonkatu 10), jonka 20-vuotista taivalta ja kesäisen remontin valmistumista juhlittiin syyskuun alussa. Turun Elokolo on avoinna päivisin klo 8.30–14. Lahden Elokolo (Vuorikatu 14) on toiminut kymmenisen vuotta ja on avoinna arkisin klo 9–15.

Iltapäivisin ja iltaisin Elokoloissa on monenlaisia toimintoja ja ryhmiä. Elokolot ovatkin vertaistoiminnan ja tuen keskuksia, joissa toimii monenlaisia vertaisryhmiä.

Vaikka Elokolo-kohtaamispaikkatoiminnan tarkoitus on vahvistaa päihdeongelmilta suojaavia tekijöitä, ei päihdetyön näkökulmaa alleviivata ja kansalaisten kohtaamispaikat Elokolot ovatkin suunnattu kaikille kiinnostuneille. Tarkoituksena on koota ihmisiä erilaisista yhteiskunnallisista ja sosiaalisista taustoista, jolloin vertaistoiminta ja vertaistuki muodostuvat monipuolisiksi.

Elokolotoimintaan voi osallistua omista lähtökohdistaan ja kiinnostuksestaan riippuen. Sisään voi astua vaikka vain kahvikupposelle ja päivän lehden lukemaan. Moni on jäänyt pidemmäksikin aikaa, osa aina vapaaehtoistoimijaksi saakka.

Pelirajat’on vertaisryhmät sopivat hyvin kohtaamispaikkaympäristöön. Koska kohtaamispaikat ovat avoimia paikkoja, vertaisryhmiin osallistuvat voivat halutessaan käydä muinakin aikoina kohtaamispaikoissa ja osallistua niiden aktiviteetteihin. Peliongelmista eroon pyrkiville kohtaamispaikkojen vapaaehtoistoiminta voi tuoda uutta sisältöä elämään pelaamisen sijaan. Elokolo-kohtaamispaikoissa kävijöiden on mahdollista ideoida myös muuta omaa vertaistoimintaansa esimerkiksi iltapäivisin, iltaisin tai viikonloppuisin.

Jiri Sironen
Kirjoittaja toimii järjestöpäällikkönä Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:ssä, vastaten mm. jäsenjärjestötuesta ja kohtaamispaikkatoiminnasta. EHYT ry aloitti toimintansa 1.1.2012, kun Elämäntapaliitto, Elämä On Parasta Huumetta ry ja Terveys ry yhdistyivät.

 


v2