Horisontti

Lisännyt heinä 15, 2013 Nuorten kulttuuripaja

Lohjan Kulttuuripajan luovan kirjoittamisen -ryhmän tekstejä julkaistaan tästä edespäin Sospedin blogissa. Nauttikaa!

Astronomia kun on mieleeni, tulee horisontista mieleen muutakin kuin veden tai maan ja taivaan sauma planeettamme päällä, tai henkiset käsitteet.

Ensin mieleeni tulee NASAn New Horizons -luotain. Tämä on ensimmäinen luotain joka on varta vasten lähetetty tutkimaan niin kutsuttua Kuiperin vyöhykettä. Tämä vyöhyke alkaa Neptunuksen jälkeen noin Pluton paikkeilta, joka on yksi vyöhykkeen suurimmista tunnetuista kappaleista, kääpiöplaneetoista. Pluto on New Horizonsin tärkein kohde, jonne sen pitäisi saapua parin vuoden päästä.

Vaikea kuvitella sitä kylmää tyhjyyttä jossa nämä aurinkokunnan jämäpalat vaeltavat, mutta yritän silti. Kuvittelen olevani Pluton pinnalla, Aurinko vain yksi tähti muiden joukossa. Muutama pieni kuu kiertää taivaalla, muuten on täysin rauhallista. Olen yksin kylmässä ja pimeässä. Teen metaanilumeen enkelin ja käyn levolle tyhjää horisonttia katsoen. Täydellinen rauha, ikuisesti.

Toinen horisontti astronomiassa on mustan aukonreuna, jonka ylitettyään edes valo ei pääse karkuun, tapahtumahorisontti.

Mitäpä jos pääsisin tälle reunalle hengissä? Entäpä jos voisin selvitä tapahtumahorisontin ylityksestä? Musta aukko venyttäisi minut kuin spagetiksi, kunnes päädyn singulariteettiin, eli aukon keskukseen. Pisteeseen jolla ei ole lainkaan kokoa, vain loputon tiheys ja massa.

Pääsekö tämän aika-avaruuden reiän läpi jonnekin muualle? Kenties toiseen universumiin? Vai olenko osa singulariteettia aina ja ikuisesti, sekä samalla en ikinä tai koskaan? Sillä aikaa täällä ei ole ja uloskaan ei näe. Nyt alkaa sattua päähän.

Jonttu, 2013


v2