Humanity is underrated!

Lisännyt kesä 2, 2012 Sosped säätiö

Hyvinkään tapahtumista lukeminen sai ajatukseni harhailemaan nuorille mielenterveysongelmista kärsiville aikuisille tarjottavaan psykiatrisen avun määrään. Julkiset keskustelut käsittelevät paljon itse psykiatrista sairaalahoitoa ja vuodepaikkojen määrää, mutta avokuntoutukseen tai ennaltaehkäisevään työhön mielenterveyspalveluissa harvemmin otetaan kantaa.

Julkinen terveydenhoito sysää vastuun hoitojakson jälkeen tapahtuvasta kuntoutuksesta järjestöille ja kolmannen sektorin toimijoille. Mitä nuorelle tapahtuu hänen toivuttuaan jaloilleen esimerkiksi ensi psykoosistaan? Mitä mahdollisuuksia hänellä on muuttaa ympäristötekijöitä ja olosuhteita sairastumisensa lähtökohdista? Opiskelupaikkaa, työtä tai muuta yhteiskunnallista turvaverkostoa voi olla liian aikaista hakea. Elämänhallinta ja tavoitteet ovat vielä kaukaisia haaveita.

Suomesta löytyy yllättävän vähän selkeästi nuorille aikuisille mielenterveyskuntoutujille suunnattua toimintaa. Pääasiassa vaihtoehtoja on kaksi: kuntouttava työtoiminta – kuten sytkärien ja ruuvien pakkaustehtäviä – joka ei tarjoa yksilöllistä lähtökohtaa mahdollisiin jo olemassa oleviin kiinnostuksen kohteisiin, puhumattakaan taidoista. Toinen vaihtoehto on päivätoiminta, jonka pääasialliset sisällöt on suunniteltu 40-50-vuotiaalle kroonikolle. Nuoret aikuiset voivat myös hakea itselleen byrokraattisen terveysjärjestelmämme sokkeloissa palveluohjaamista, joka todennäköisesti ohjaa hänet edellä mainittuihin vaihtoehtoihin.

Olen työssäni huomannut, että se kohderyhmä joka on suurin väliinputoaja avuntarjonnassamme, kasvaa nopeimmin ja on myös yhteiskunnallisesti kallein. Niitä taitoja, tietoja tai mielenkiinnon kohteita, eli nuorisokulttuuria joka heille on tärkeää, ei palveluistamme tälle kohderyhmälle paljoa löydy.

Mieli 2009-työryhmän linjaukset tulevaisuuden mielenterveystyön painotuksista tuntuvat suuressa osassa alan palveluita päälle liimatulta. Näkyykö niissä todella yhteisöllisyys, vertaistuki, toiminnallisuus ja osallisuus? Myöskään yhteistyö julkisen ja kolmannen sektorin välillä on haastavaa.

Kysymys ei ole tarjonnan määrästä vaan yksilöllisesti suunnitellun kohtaamisen puuttumisesta. Suomi on täynnä ammattitaitoa, intohimoista ja sydämestä lähtevää hoitotyötä. Silti, vaikka psykiatrinen lääkehoito, neurologia ja aivotutkimus on liikkunut uskomattoman maratonin viime vuosikymmenillä, psykiatrisen kuntoutuksen muodot ovat lähes muuttumattomia vuosisadan alun muodoista.

Sosiologi Aaron Antonovskyn koherenssin käsitteessä viitataan siihen merkitystasoon, että kaikissa meissä on olemassa luontainen tarve löytää ”tässä olen hyvä”-kokemuksia. Näitä voimaantumisen välineitä nuoret joutuvat etsimään nyt omin keinoin. Traagisin seurauksin.

Markus Raivio
Hankejohtaja / Musiikkiterapeutti
Nuorten Kulttuuripaja- hanke


v2