Kansallinen vertaistutkimus 2016

Lisännyt helmi 26, 2016 Sosped säätiö
Kansallinen vertaistutkimus 2016

Itä-Suomen yliopisto, Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Turun yliopisto tutkivat yhdessä keväällä 2016 Internet-välitteisen tuen toimivuutta. Tutkimus toteutetaan sähköisenä kyselynä helmi-maaliskuussa.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää mahdollisimman yksityiskohtaisesti, ketkä palveluja käyttävät, miksi ihmiset hakeutuvat niiden pariin, mihin asioihin tukea haetaan, ja kuinka hyödylliseksi tuki koetaan.

Internet-välitteisellä tuella tarkoitetaan toimintaa, jossa samankaltaisessa elämäntilanteessa olevat, koulutetut vapaaehtoiset tai ammattilaiset kohtaavat ja tukevat toisiaan internetissä. Tuki voi olla vastavuoroista tai heikossa asemassa olevan tukemista. Tukea on monen muotoista ja se voi liittyä hyvinkin erilaisiin elämäntilanteisiin. Tuen antamiseen voi vertaisten ohella osallistua koulutettuja vapaaehtoisia tai eri alojen ammattilaisia.

Vastaa kyselyyn täällä.

Raha-automaattiyhdistys (RAY) toimii tutkimuksessa yhteistyötahona.

Tutkimuksesta vastaavat professori Juho Saari Itä-Suomen yliopistosta, dosentti Sakari Kainulainen Diakonia-ammattikorkeakoulusta ja dosentti Niina Junttila Turun yliopistosta. Lisätietoja tutkimuksesta saat lähettämällä sähköpostia osoitteella juho.saari (at) uef.fi.


v2