Minun polkuni, Selene

Lisännyt syys 23, 2014 Nuorten kulttuuripaja, Sosped säätiö
Minun polkuni, Selene

Haluan antaa tuen Lohjan Kulttuuripajalle ja kertoa tarinani. Minun kuntoutumisen polulla Helsingin Kulttuuripaja Elviksellä on ollut suuri rooli.

Elämä pysähtyi kun sairastuin psyykkisesti ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Päällepäin se näkyi aliravitsemustilasta joka johtui masennuksesta. Jouduin Hesperian suljetulle osastolle aikuisten puolelle. Olin 19-vuotias. Se oli painajainen, josta ei voinut herärä. Mieleni kartoille on syöpynyt kuvat potilaista jotka kävelevät yöpaidoissaan käytävää edestakaisin ja huutavat. Menetetyt tapaukset. Hoitajat, jotka sulkeutuvat lasikoppiin ja selvästi haluavat joutua mahdollisimman vähään tekemisiin potilaiden kanssa. Tupakkakoppi on ainoa mikä tuntuu järkevältä tässä tilanteessa. Tulevaisuuden näkymät synkkenevät hetkessä radikaalisti.

Pääsen Lapinlahteen kesäksi ja toiseksi. Hyödyn musiikkiterapiasta ja fysioterapiasta. Puistomainen ympäristö luo turvaa. Alkaa pitkä toipuminen. Näin kuitenkin itseni ”vääränä”, huonona, sellaisena joka täytyy muuttaa ”normaaliksi”. Sitten kaikki olisi hyvin. En ymmärtänyt että masennus ja ahdistus koettivat kertoa minulle jotain. Sairaus ei tippunut taivaasta sattumalta. Kehoni ja mieleni olivat tulleet pisteeseen jossa jotain täytyi muuttaa. Psyykkinen sairaus on mielen epätasapaino. Sitä ei tarvitse hävetä, vaan sillä on jotain todella tärkeää kerrottavana. Suorittamisella ja miellyttämisellä on rajat. Sairastuin uudestaan. Vasta viime vuosina, oltuani Kulttuuripaja Elviksessä ja vertaistuen avulla, olen hiffanut jotain. Ihmisarvo tulee muista asioista kuin suorittamisesta. Meillä kaikilla on oikeus olla ja elää, tulla nähdyksi.

Jouduin muuttamaan kuntoutumiskotiin. Huonekavereina minulla oli 20 vuotta ja 30 vuotta vanhemmat naiset, samassa huoneessa. Muutama nuori asui myös onneksi siellä. Olin heidän seurassa ja imin nuoruudesta huokuvaa elämänvoimaa. Taivas aukeni minulle, kun pääsin muuttamaan nuorille suunnattuun kuntoutumiskotiin solu-asuntoon. Elettiin yhteiseloa, tehtiin ruokaa, siivottiin, laulettiin karaokea, juteltiin. Huomasin etten ollutkaan niin kummajainen vaan yksi joka myöskin murtui elämän tiellä. Sain vertaistukea. Me myös pidettiin hauskaa. Syömishäiriöt tuntuivat olevan enemmän sääntö kuin poikkeus monen naisen elämässä. Aloin käymään päiväkeskuspaikassa jossa kaipasin edelleen oman ikäisiäni. Meille ei tuntunut olevan omaa paikkaa.

Kulttuuripaja Elvis tuli elämääni noihin aikoihin. Minua kysyttiin vertaisohjaajakoulutukseen ja voit uskoa että itsetuntoni nousi. Minusta olisi johonkin. Minun kokemukseni jopa ovat hyödyksi! Meillä oli tosi hauskaa muiden vertsikoiden kanssa. Sama hauskuus jatkuu Elviksessä tänäkin päivänä. Olen saanut ystäviä, ihania ihmisiä elämääni, hengenheimolaisia. Niin, me ei kuitenkaan synkistellä siellä tai vellota sairaudessamme. Huumori ja itseironia on mukana. Asioita ei tarvitse kaunistella, mutta aina valo näkyy ihmisten silmistä. Mun mielestä Kulttuuripaja Elviksen porukassa on aistittava verevä elämänilo. Sitä tarvitaan suurimpiin taisteluihin. Itse haluan elää menetettyjen vuosien edestä.

Kulttuuripajojen tärkein voima on vertaisuus, itseä kiinnostavien asioiden parissa oleminen ja toivo. Vertaisuus auttaa saamaan perspektiiviä itseensä, huomaa että ei ole yksin ja että vaikeudet voi voittaa. Musiikki, taide, jooga, tanssi on mm. ollut mulle voimaa antavia. Musiikkia tehdessäni en mieti puutteitani tai ole ahdistunut. Olen minä, vahvuuksineni ja heikkouksineen, ihminen. Minulla on maailmalle annettavaa. Kaikkineni, olen tärkeä.

Toivon että päättäjät, ihmiset, näkevät pitkäkantoisemmin tämän asian. Teidän päätös vaikuttaa moniin ihmisiin. Ihmisiin joilla on elämä edessä ja jotka tarvitsevat sen elämänilon siemenen. Nuorille kuntoutujille on todella vähän paikkoja! Voi mitä kummia tapahtuukaan kun se toivo sinne kylvetään. Se alkaa versoa. Sillä että ihminen huomioidaan, hän tulee nähdyksi ja hänet hyväksytään, on valtava vaikutus. Tämä kokemus jää kehonmuistin syövereihin ja on kantava voima vaikeina hetkinä. Minulle ainakin on ”pankkitililläni” monta hyvää, tärkeää kokemusta, sanaa, kannustusta ja halausta jotka ovat olleet kultaakin kallimpia vaikeina hetkinä.

Asun neljättä vuotta omassa asunnossa. Olen viime vuoden opiskellut ammattitutkintoa. Pienin askelin, on oikea tapa mennä tätä tietä. Kulttuuripaja Elvis on edelleen tärkeä osa elämääni. Se on paikka, jonne huomaan ajautuvani kun tarvitsen vahvistusta ja lepoa. Paikka josta olen saanut ystäviä.

Valoisaa syksyä kaikille ja valoa tähän kummalliseen meidän maailmaan! Lohjan Kulttuuripajan porukalle voimia taisteluun! Toivottavasti tässä oli päättäjille jotain pohdittavaa. Me muut, käydään allekirjoittamassa adressi Lohjan Kulttuuripajan puolesta.

Selene, kulttuuripaja ELVIKSEN vertaisohjaaja


v2