Minun polkuni, Timo

Lisännyt syys 15, 2014 Nuorten kulttuuripaja, Sosped säätiö
Minun polkuni, Timo

Olen 51-vuotias mielenterveyskuntoutuja. Ongelmani alkoivat 90-luvulla, hyvän ystäväni kuoltua äkillisesti. Hukutin suruni liialliseen työntekoon, joka johti loppuun palamiseen ja aloin saada outoja kohtauksia. Tuntui että happi loppuu, en pysty hengittämään ja saan sydänkohtauksen. Lääkäri diagnosoi oireet paniikkihäiriöksi. Sain lääkityksen, joka ei kuitenkaan poistanut kohtauksia kokonaan, joten välttelin aluksi julkisia paikkoja, joka laajeni vähitellen käsittämään koko kodin ulkopuolisen maailman. Lopulta menetin työpaikkani jatkuvien sairauslomien johdosta.

Työpaikan menetyksestä alkoi alamäki. Eristäydyin kotiin, sosiaalinen kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa loppui, masennuin vakavasti ja elämänhaluni hiipui. Avopuolisoni ei voinut enää seurata vierestä apaattista elämänkumppaniaan vaan pakotti minut lääkäriin. Tästä alkoi jatkuva psykiatristen hoitojen, työkokeilujen ja kuntoutuskartoitusten jakso, joista ei kuitenkaan ollut merkittävää hyötyä. Alamäki vain jatkui. Mukaan tulivat pakko-oireet, jotka tekivät minusta täysin toimintakyvyttömän.

Keväällä 2013 minut lähetettin Lohjan psykiatriseen päiväosastoon testeihin, joiden perusteella toimintaterapeuttini ehdotti minulle tutustumista Lohjan Kulttuuripajaan. Vastahakoisesti ja varmana siitä ettei elämäni tästä enää parane, lähdin terapeuttini kanssa tutustumaan pajan toimintaan. Onneksi lähdin, sillä siitä alkoi elämässäni ylämäki. Pienin askelin uskaltauduin kodin ulkopuolelle aluksi saattajan kanssa ja lopulta yksin. Kulttuuripajan avoimesta ja aurinkoisesta ilmapiiristä johtuen elämänhaluni ja toimintakykyni alkoivat pikkuhiljaa palautua. Siellä minut hyväksytään sellaisena kuin olen, voin avoimesti puhua sairaudestani tuntematta häpeää ja vertaisten tuki auttaa huonoina hetkinä. Oltuani nyt vuoden pajan toiminnassa mukana, olen kouluttautunut vertaisohjaajaksi, vedän kolmea ryhmää sekä soitan Kulttuuripajan Pots Lojo -bändissä.

Terapeuttini mukaan pajan toimintaan osallistuminen on edesauttanut toimintakyvyn palautumista huomattavasti sekä parantanut elämänlaatuani. Jopa ventovieraat huomaavat muutoksen, kuten samassa rapussa asuva vanhempi naishenkilö, joka oli kysynyt avopuolisoltani: ”Onko teidän miehenne tervehtynyt?,  vaikkei mistään sairaudesta ole ollut hänen kanssaan puhetta. Kulttuuripajan toimintaan osallistuminen on myös vähentänyt psykiatrisen hoidon tarvetta huomattavasti. Aikaisemmin kävin kolme kertaa viikossa hoidoissa, nyt joka toinen kuukausi.

Nyt ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että juuri, kun tunnelin päässä alkoi näkyä valoa niin matto nykäistäänkin jalkojen alta pois. Kulttuuripajan toiminta on vaarassa loppua rahoituksen puutteen vuoksi. En edes uskalla ajatella mitä minulle ja muille pajalaisille tapahtuu, jos pajan toiminta joudutaan lopettamaan. Tulevaisuus pelottaa minua ja olen hyvin huolissani. Siksi vetoan teihin päättäjiin, älkää antako hyvän asian valua hukkaan.

Allekirjoita adressi Lohjan Kulttuuripajan puolesta!

Terveisin,
Timo Räikkönen
Mielenterveyskuntoutuja, Vertaisohjaaja


v2