Moniäänirock Musafestari

Lisännyt maalis 27, 2013 Sosped säätiö

Moniäänirock kokoaa yhteen mielenterveyskuntoutujien bändit.

Toista kertaa järjestettävä Moniäänirock musafestari antaa mielenterveyskuntoutujien yhtyeille mahdollisuuden päästä esiintymään ja saada palautetta esiintymisestään.

Alkuperäinen idea tapahtumalle lähti ajatuksesta, onko mielenterveyskuntoutujalla oikeus soittaa, niin että se ei ole terapiaa.

Yhtyeitä ympäri Suomea

Ennen ensimmäistä Moniäänirockia ainoa tunnettu mielenterveyskuntoutujista koostuva yhtye oli Los Hermos Band.

”Ajateltiin, että pakkohan näitä on olla muuallakin” kertoo Sosped säätiön hankejohtaja ja musiikkiterapeutti Markus Raivio, joka edustaa myös tapahtuman järjestäjää Kukunori ry:tä.

Järjestöjen bändejä kutsuttiin esiintymään ja yllättäen yhtyeitä löytyi pitkin Suomea. Viime vuonna musiikkitapahtumaan osallistui 9 yhtyettä, kaikki eri paikkakunnilta.

Moniäänirockiin päätettiin tuoda myös ammattilaismuusikoista koostuva raati, joka antaa yhtyeille palautetta.

Markus Raivio ja Riku Turpeinen istuvat Moniäänirockin raadissa jo toista kertaa.

Markus Raivio ja Riku Turpeinen istuvat Moniäänirockin raadissa jo toista kertaa.

Rakentavasti tuomaroiden

”Halusimme antaa rakentavaa ja rohkaisevaa kritiikkiä bändeille”, Raivio toteaa.

Viime vuonna raadissa istuivat Kristian Meurman, Riku Turpeinen, Arto Pajukallio ja Markus Raivio. Tänä vuonna raatia täydentää vielä Pirita Tiusanen.

”Moniäänirockissa oli tosi hienoja esityksiä ja oli kiva antaa rakentavaa palautetta. Kaikki bändit olivat omalla tavallaan hyviä. Tuomaroinnista jäi hyvä mieli sekä itselle että bändeille. Koko paikassa oli tosi positiivinen viba, joka heijastui kaikille”, sanoo muusikko, Los Hermos Bandin laulaja Riku Turpeinen.
Hän toimii myös vertaisohjaajana, työpisteenään Kulttuuripaja ELVIS.

Matkalla maakuntiin

Kyseessä on myös ensimmäinen mielenterveystapahtuma, jonka kokonaisbudjetti on ollut tasan nolla euroa.

”Halusimme vain antaa kuntoutujille mahdollisuuden olla muusikkoja ilman sitä mielenterveysleimaa”, Raivio selventää.

Tämän vuotisessa tapahtumassa on mukana 13 bändiä, niin ikään eripuolilta Suomea. Viime vuoden tapaan Moniäänirock on Helsingissä. Toiveena kuitenkin on, että jatkossa tapahtuma voitaisiin järjestää jossain muualla.

”Henkilökohtaisena toiveenani on, että musafestari voitaisiin joskus pitää jossain pohjoisessa” Raivio sanoo.

”Uskoisin, että tällaisilla festareilla on sosiaalinenkin tilaus. Minusta tuntuu että tämä laajenee tästä vielä monipäiväiseksi tapahtumaksi, mutta mitään mielenterveysmessuja näistä ei tule koskaan.”

Kaikki yhdessä

Tilaisuus tuo yhteen kuntoutujat, joilla on kiinnostus musiikkiin. Samalla se tuo yhteen järjestöt ja antaa mahdollisuuden tutustua niiden toimintaan.
”Mielenterveysjärjestöt tekevät usein aivan liian yksinäistä työtä ja Moniäänirock on luonteva tapa tutustua.”

Viime vuotinen tapahtuma sai myönteistä palautetta bändeiltä, yleisöltä ja järjestöltä. Yksi Moniäänirockin viesteistä onkin toive siitä, että mielenterveyskuntoutujista näytettäisiin positiivisiakin puolia, heidän taitojansa ja taiteellisuuttansa.

Mahdollisuus esiintyä

”Suurin merkitys on siinä, että mielenterveyskuntoutujien bändit saavat mahdollisuuden esiintyä. He saavat esiintymiskokemusta, kipinän ja toivoa siitä, että tästä se lähtee”, Riku Turpeinen kuvailee.

”Yhteiskunta voisi kannustaa tämmöiseen toimintaan ja antaa vihreää valoa projekteille, kuten Moniäänirockille”, hän jatkaa.

”Ennen sellaiset järjestöt joilla ei ollut internetsivuja, eivät olleet olemassa. Tänä päivänä sellaiset järjestöt joilla ei ole omaa bändiä, eivät oikein ole olemassa” Markus Raivio heittää.

”Joka järjestölle oma bändi”, Turpeinen komppaa mukana.

Teksti ja kuva: Anni-Helena Leppälä

Lataa Moniäänirock musafestari -juliste (jpg)


v2