Peli ei ole menetetty vaikka rahat menikin

Lisännyt elo 22, 2012 Pelirajat’on

VAROITUS! TÄMÄ ON MAINOS, JOKA SAATTAA PARANTAA TERVEYTTÄSI.

”Näille ihmisillehän tarttis antaa uudet henkilöllisyystunnukset”, sanoi tuttu, joka seurasi sivusta kokemusasiantuntijoiden opiskelua Pelirajat´on –ryhmien vertaisohjaajiksi.

Ihmisistä paistoi uudenlainen luottamus itseensä. Heitä innosti mahdollisuus tukea samankaltaisia asioita kokeneita vertaisiaan. Ohjaajat toimivat vapaaehtoisuuden pohjalta. Palkaksi he saivat hyvää mieltä siitä, että huomasivat vahvistuneensa samalla kun tukivat toisia. Vertaisohjaajat oppivat jotain aivan olennaista elämästä ja itsestään.

Ihminen voi ajautua monista eri syistä riippuvaiseksi pelaamisesta. Jos pelaa rahasta liian kanssa, ei voi kuin joutua taloudellisiin vaikeuksiin. Pelitoiminta ei ole hyväntekeväisyyttä, vaan sillä haetaan taloudellista voittoa. Peliriippuvaisen osaksi jää usein masennus, ihmissuhteiden rikkoutumiset ja vastaavia elämänlaatua heikentäviä ilmiöitä.

Ei ole mukavaa, jos on pakko pelata. Ihmiset valehtelevat, tekevät rikoksia, jättävät laskut maksamatta tai nipistävät normaalista kulutuksesta, kuten ravinnosta tai lääkkeistä, saadakseen rahaa pelaamiseen – ja inhoavat itseään. Useimmat pitävät häpeänsä salassa niin kauan kuin pystyvät. Peliriippuvuus ei haise eikä horjuta. Läheisevät kärsivät, kun pelaaja eristäytyy, ärtyy, etääntyy perheestä ja lopulta ehkä tuhoaa perheen talouden.

Luotan vakaasti siihen, että kokemuksesta voi oppia. Itse asiassa arvostan tätä oppimisen lajia eniten. Se on vaativin tapa oppia, koska se edellyttää rehellistä itsensä kohtaamista, missä me ihmiset emme ole kovin hyviä. Puhumattakaan siitä vaikutuksesta, jonka teemme läheisiin, vaikka luulemme pitäneemme heidät ulkopuolella. Kokemuksesta oppiminen vaatii aikamoista henkistä kanttia, viitseliäisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Sisu ei ole haitaksi. Tunteetkin on kestettävä, vaikka tuntuu että ne vievät voimat. Muuten ei muutos lähde liikkeelle.

Tämä kaikki on kieltämättä paljon pyydetty ihmiseltä, jonka voimavarat ovat vähissä. Toisaalta: särö sisimmän minuuden suojamuurissa voi olla niin kipeä, että on pakko tehdä jotain. Se jotain olisi mieluummin tarttuminen ongelmaan kuin luovuttaminen.

Kokemukset, joista tulee tietoiseksi, muuttavat käsityksiämme asioista. Menneisyys ei muutu, mutta sen  merkitys muuttuu.  Silloin kokemuksista saa työkaluja erilaisen toimintatavan opetteluun.

Pelaaja ymmärtää toisen pelaajan elämismaailmaa ja sitä, miltä pelaaminen tuntuu, miksi pelaa ja kuinka vaikeaa irrottautuminen on. Läheiset tunnistavat samankaltaisia tunnemyrskyjä. Siksi omakohtaista kokemusta omaavat voivat antaa tukea, jota kukaan muu ei voi antaa. Kun ryhmän ohjaajana on vertainen, joka on pystynyt irrottautumaan liiallisesta pelaamisesta, on toivon näköala uskottava.

Siis Pelirajat´on-ryhmiin siitä!

Mirja Heikkilä
Sosiaalipedagogiikan säätiön Pelirajat’on -hankkeen ensimmäisen vaiheen (2008-2010) hankejohtaja. Heikkilä on pitkän linjan järjestötoimija ja kouluttaja. Hän on vapaaehtois- ja vertaistoiminnan asiantuntija. Mirja Heikkilä työskentelee tällä hetkellä työnohjaajana.

Kuva: Jouni Saarelainen

Mirja_valmis

 

 

 

 


v2