Pelirajat’on-ryhmäläisen tarina

Lisännyt touko 19, 2013 Pelirajat’on

Olen syntynyt 90-luvun alussa. Minulla on viisi vuotta vanhempi veli. Me tykkäämme pelata eri pelejä pelikonsoleilla, kuitenkin yksi on aina ollut ylitse muiden ja se on NHL. Varsinkin vastakkain pelaaminen on mukavaa. Se saa tunteet nousemaan pintaan. Jokainen päästetty tai tehty maali saa erilaisia tunteita ja reaktioita aikaan, kehossa ja mielessä. Olemme molemmat hyvin kilpailuhenkisiä ja vihaamme häviämistä.

En muista, koska veljeni on ensimmäisen pelikonsolinsa saanut. Sen muistan että olemme pelanneet Commodorea, Nintendoa, Super Nintendoa jne. Itse olen ollut varmaankin 3-5-vuotias, kun olen oppinut oikeasti pelaamaan Super Nintendoa ja pitämään ohjaimen edes oikein päin kädessä. Siitä lähtien olen pelannut NHL sarjaan kuuluvia pelejä, eri pelikonsoleilla. Ensimmäinen NHL oli Super Nintendolle ilmestynyt NHL94, muistaakseni ostimme sen kauppareissulla yhdessä äitini ja veljeni kanssa. Kaupassa oli sellainen ”metallilaatikko”, siinä oli paljon eri pelejä. Veljeni valitsi NHL94-pelin ja minä otin jonkun taistelupelin, kun molemmat saivat yhden mieleisen valita.

Meillä on lähes kaikki NHL sarjan pelit. Kun minä olin jo vähän vanhempi, eli osasin oikeasti antaa veljelleni haasteen pelissä, pelasimme näitä pelejä paljon. Muistan, kun lapsina pelasimme NHL:ää vastakkain. Usein pelit päättyivät siihen, että olimme tukkanuottasilla ennen pelin loppua, mutta vähintään silloin kun peli oli ratkennut alkoi tappelu. Kumpikaan ei kestänyt häviötä.

Jos vanhemmat riitelivät jostain asiasta, menimme pelaamaan NHL:ää. Pakenimme sillä tavoin vanhempiemme riitaa. Pelaaminen vei ajatukset pois siitä, että kotona oli sillä hetkellä huono ilmapiiri. Asuimme kaksikerroksisessa omakotitalossa, huoneemme oli yläkerrassa ja vanhempien huone alhaalla, joten saimme usein pelata rauhassa.

NHL-turnaus

Yksi merkittävimmistä muistoistani NHL-pelin parissa sijoittuu vuoden 2002 syksyyn. Olin tuolloin 10-vuotias ja vietin normaalia koulupäivää. Veljeni soitti minulle ja kysyi monelta minulla loppuu koulu. Hän ilmoitti että paikallisessa liikkeessä järjestetään turnaus kuukausi tai kaksi aiemmin ilmestyneestä NHL-2003 pelistä. Veli siis soitti ja kysyi lähdenkö minäkin tuonne turnaukseen pelaamaan – Ai lähdinkö? Totta kai lähdin!

Turnauksessa oli noin 50 pelaajaa, minä olin nuorin. Yksi vastustajistani oli semifinaalissa vastaan asettunut noin 30-40-vuotias mies, joka lähti pelaamaan minua vastaan varmana voittajana. Tosin niinhän ne kaikki, sillä olin niin pieni ettei kukaan uskonut minun osaavan pitää edes ohjainta oikein päin. Luotin siihen, että osaan pelata ja minun ei tarvitse edes käyttää veljeni kanssa oppimiamme kikkoja. Voitin tämänkin ottelun. Minä ja veljeni nujersimme siis loppujen lopuksi kaikki vastustajamme, kunnes olimme vastakkain finaalissa. Tiesin että siitä tulisi hermoja raastava lähes puolen tunnin mittainen jännitysnäytelmä veljeäni vastaan, sillä turnauksen voittajalle oli luvassa paikka Suomen mestaruudesta pelattavaan pääturnaukseen.

Oli uskomaton tunne olla finaalissa ja mikä parasta, sain pelata sen pahinta vastustajaani vastaan. Selostajat hehkuttivat ottelua veljeksien taisteluna. Ensimmäinen erä päättyi maalittomana ja toinen erä sen perään maalittomana. Selostajat hehkuttivat ottelun tiukkuutta, sitä kun veljekset ovat niin tasavertaisia. Kumpi tahansa voisi voittaa! Selostajien hehkutuksen lisäksi adrenaliinitasoa nostatti liikkeen aulan täyttäneet katsojat. Toisen erätauon aikana veljeni sanoi minulle:
”Jos minä en voita tätä ottelua niin tukka taipuu sulla kotona”.
Hävisin ottelun maalin erolla ja veli pääsi Helsinkiin pelaamaan Suomenmestaruudesta.

Itse lähdin ennen SM-kisoja Kreikkaan. Kun saavuin takaisin Suomeen, veli hehkutti että on Suomenmestari kaksi viikkoa. Mikä vittumaisinta, tiesin että olisin itse voinut olla se suomenmestari. Veli pääsi pelaamaan myöhemmin Amerikkaan, sai ottaa sinne yhden kaverin mukaan. Aluksi sovimme että hän ottaa minut, mutta se ei käynyt koska molemmat olivat alle 18-vuotiaita, joten isä meni hänen mukaansa. Veli oli MM-kisojen 8. paras. Hän pääsi katsomaan itä vs. länsi -ottelun, syömään NHL-pelaajien kanssa jne. Olin kauhean katkera asiasta ja varsinkin siitä että veljeni oli minua vanhempi, uhkaili minua ja siksi en uskaltanut kokeilla voittaa häntä finaalissa.

Tilit tosin tasattiin myöhemmin. Facebook-sivuilla oli kilpailu: Haluatko katsomaan NHL-peliä? Parhaat kaksi perustelua palkitaan kahden hengen VIP-aitiolipuilla. Perustelin sinne tuon lähes kymmenen vuoden takaisen ottelun ja sen kun veli pääsi Amerikkaan. Soitin veljelle kirjoittaessani perusteluita, että lähdetään Helsinkiin katsomaan NHL-peliä. Veli sanoi ettei hänellä ole rahaa, haluttaisi kyllä. Vastasin että ei tarvitse olla, koska minulla on kohta kaksi VIP-aitiolippua. Veli ihmetteli mistä ne saan, jolloin vinkkasin kisasta. Veli kävi katsomassa netissä mistä on kyse ja soitti takaisin, että lähdetään vaan. Kyllä sinä ne liput voitat. Parin päivän päästä soitettiin. Puhelu meni suurin piirtein näin:
– Terve, kiinnostaisiko lähteä katsomaan NHL-peliä Helsinkiin?
– Joo, kyllä kiiiitoooos.
– Pääsethän varmasti paikan päälle, kun tulet kauempaa ja peli on jo ylihuomenna?
– Pääsen. Olemme veljeni kanssa sopineet että tulemme.
– Jaa, ei ole hampaankolossa veljeä vastaan sen vertaa että hänet nyt kylmäksi jättäisit ja olitte niin varmoja jo voitosta että olette jo suunnitelleet tulon tänne? No, tervetuloa sitten vain peliin. Ilmainen tarjoilu, ruokaa ja juomaa on koko ottelun ajan! Puhelimen toisessa päässä naurettiin hyväntahtoisesti.

Rahapelit

Kuten konsolipelaamisessa, olen pelannut rahapelejä siitä lähtien kun olen yltänyt syöttämään rahan koneeseen ja osannut painaa nappia. Tarkalleen en muista milloin aloitin rahapelit, mutta viimeistään yläasteella pelasin jo viikoittain. Tietenkin kun tuloja ei ollut juurikaan, pelaaminen oli pientä rahassa, mutta silti lähes jokapäiväistä.

Kun sain mopokortin 15-vuotiaana, alkoi sama kaava toteutua rahapeleissä kuin konsolipeleissä. Mikäli kotona oli vähänkään kireä tunnelma, riitaa tai jotain muuta mielestäni negatiivista, otin mopon avaimet, lompakon ja lähdin pelaamaan lähimmälle huoltoasemalle. Näin sain ajatukset pois siitä, että kaikki ei ollut hyvin.

Kun kävin rippikoulun ja sain rippilahjaksi rahaa noin 500 euroa. Seuraavana viikonloppuna lähdin isän, hänen vaimonsa ja sisarusteni kanssa mökille. Eräänä iltana siellä ollessamme sitten otin lompakon mukaan, missä oli nuo lahjaksi saadut rahat. Sillä kertaa ei ollut mitään negatiivisia asioita edes mielessä, lähdin vain kauppaan. Kaupassa ollessani ostin karkkipussin ja limukkapullon ja istahdin pelikoneen ääreen. Yhtäkkiä huomasin pelanneeni yli puolet rahoistani. Mieleen iski ajatus että voitan jo hävityn osuuden takaisin ja lähden takaisin mökille. Toisin kävi, pelasin kuuden tunnin aikana lopulta kaikki rahani, limukkakin oli juotu ja karkit syöty. Lähdin takaisin mökille moottoriveneellä. Veneeseen mentyäni mietin asiaa ja minua harmitti suuresti. Olin hävittyäni ottanut Peluurin numeron talteen. Soitin sinne ja kerroin pelanneeni juuri useita satoja euroja. Yllätyksekseni vastaus tähän oli: mitä sinä tänne soitat, olet jo pelannut rahasi, etkä niitä takaisin saa. Mieleeni iski järkytys, soitin Peluuriin jotta saisin apua, mutta vastaus oikeastaan vain pahensi tilannettani. Menin lopulta takaisin mökille ja nukkumaan, en kertonut kenellekään että olin pelannut kaikki rahani. Nukkuminen oli yhdessä vaiheessa aina ratkaisu, jos hävisin rahani.

Ryhmalaisen_tarina

Täytettyäni 18 vuotta tililläni oli suuri summa rahaa, koska sain minun ja veljeni nimiin laitetun omakotitalon myynnistä saadut rahat hallintaani. Ostin ensimmäisenä itselleni auton, vuokrasin kämpän ja maksoin takuuvuokran sekä kolmen kuukauden vuokran etukäteen. Loput rahoista meni pääosin nettikasinoille ja raha-automaatteihin seuraavan kuuden kuukauden aikana. Rahojen loputtua vitutuskäyrä hipoi Himalajaa, mutta töitä kun teki, oli silti rahaa.

Rahojen loputtua alkoi samoihin aikoihin hirvenmetsästys. Menin mökille, mukanani ainoastaan koira, evästä ja kivääri. Mökille päästyäni tyttöystäväni laittoi minulle viestin, että on kantanut tavaransa pois kämpästäni ja muuttaa muualle. Minut valtasi tajuton viha ja suru, päätin että enää en tahdo tätä tunnetta. Otin kiväärin ja laitoin pesään yhden luodin. Laukaisin aseen leukani alla, mutta ainut mitä tapahtui, oli se että koirani haukahti ja lukko löi tyhjää. Aseen lukon ja luodin väliin oli joutunut männynkaarnan palanen ja se esti asetta laukeamasta. Tämän tapahduttua päätin, että se oli viimeinen kerta kun yritän itselleni mitään tehdä. Minulla on suuri perhe ja paljon välittäviä läheisiä, joihin voin aina turvautua kun on huono olla.

Pikavipit

Seuraava vuosi kului niin että pelasin hieman vähemmän, mutta mukaan alkoivat tulla pikavipit. Alkuun otin pikavippejä vain pieniä määriä, jotta pystyin maksamaan ne pois aina seuraavassa kuussa. 2011 joulukuussa silloinen tyttöystäväni halusi muuttaa erilleen. Tästä seurasi se että pelasin jälleen enemmän ja tammikuun lopulla minulla oli useita tuhansia euroja vippejä. Sanoin lopulta asiasta äidilleni, koska en selvinnyt enää laskuista. Äitini lupasi maksaa laskuni, jos lopetan pelaamisen kokonaan. Minä lupasin.

Maaliskuun ensimmäisenä päivänä vuokrasin uuden kämpän ja muutin asumaan yksin. Tästä lähti jälleen pelaaminen käyntiin. Yöt olivat yksinäisiä, joten pelasin nettikasinoilla. Kulutin muutenkin aikaa pelaamalla nettikasinoilla, otin vippejä ja yhtäkkiä niitä oli taas huhtikuun alussa useita tuhansia. Tiesin jälleen, etten pysty maksamaan velkoja pois. Päätin kuitenkin olla vaivaamatta asialla äitiäni. Eräänä iltana lähdettyäni baarista kävelemään kotiin, takanani käveli kolme henkilöä ja he kysyivät että lähdenkö heidän kanssaan ”piristäville” jatkoille, minä lähdin.

Seuraavat 3-4 viikkoa kului huumeiden ja alkoholin parissa. Koskaan ennen tuota en ollut juonut paljoa, en edes kahtena viikonloppuna peräkkäin, saati sitten kahtena päivänä putkeen, enkä käyttänyt huumeita. Oloni oli vain niin ahdistunut laskujen ja stressin määrästä, että hain tällä helpotusta. Huhtikuun lopussa heräsin aamulla, katsoin puhelimesta kelloa ja huomasin että siitä oli purtu kuoret aivan pilalle ja näyttö oli rikki. Seuraavaksi menin vessaan ja katsoin itseäni peilistä. Huomasin että puolet naamastani oli aivan verellä ja asvaltti-ihottumalla. Vessasta tultuani herätin kaverin ja kysyin mitä edellisenä iltana oli tapahtunut, sillä itse en muistanut muuta kuin sen, että olin alkuillasta nähnyt äitiäni kaupungissa.

Kaveri kertoi että baarista tultuamme olin ollut lähtemässä auton avaimet kädessä takaisin kaupunkiin hakemaan pitsaa hänen kanssaan. Kerrostalon portaissa olin kuitenkin yhtäkkiä kaatunut suoraan eteenpäin, puhelimen näyttö hajosi siinä. Sitten olin purrut puhelimeni kuoria, jotta saisin korjattua näytön. Kaverini vei minut siitä sisälle, otti avaimeni ja sanoi että hän hakee pitsat kaupungista, kunhan saa jonkun kuskaamaan häntä. Yhtäkkiä olin syyttänyt kaveria puhelimeni rikkomisesta ja käynyt häneen käsiksi, lopulta olin hakenut keittiöstä leipäveitsen ja alkanut sillä lyömään kaveriani. Toinen kaveri oli kuitenkin tullut paikalle ja he olivat saaneet veitsen minulta pois, antaneet unilääkkeitä ja lähteneet hakemaan ruokaa.

Tämän kuultuani päätin, että näin ei voi jatkua. Lähdin kotiini ja olin siellä muutaman päivän ottamatta kehenkään yhteyttä. Muutaman päivän päästä soitin äidille ja sanoin tulevani käymään. Kerroin hänelle että pelasin taas, lisäksi olen juonut ja käyttänyt huumeita viimeisen kuukauden aikana. Äitini sanoi ettei voi enää maksaa laskujani. Hän ehdotti että kerron asiasta isälleni ja jos hän voi maksaa puolet laskuista, äiti voi maksaa puolet. Lopulta vanhempani maksoivat laskut. Lupasin jälleen lopettaa pelaamisen ja mennä ammattilaiselle puhumaan huumeiden käytöstä ja pelaamisesta, sekä otin itselleni omaehtoisen luottokiellon.

Olin pelaamatta usean kuukauden ajan, kunnes elokuussa 2012 sain jälleen älynväläyksen. Muistaakseni en pystynyt maksamaan yhtä laskua, enkä halunnut vanhemmiltani enää rahaa. Etsin netistä vippifirman, josta pystyi omaehtoisen luottokiellonkin kanssa ottamaan pikavipin ja yritin voittaa rahaa laskuun. Lopulta olin pelannut kaksi päivää ja vipit kasaantuivat. Peruin luottokieltoni ja otin vippifirmasta isoimman mahdollisen vipin ja aukaisin nettikasinon rulettipöydän maksimipanoksilla. Laitoin kaikki rahat punaiselle ja päätin tuplata ne, ajattelin että saan sekä maksettua laskut että minulle jää itselle pelirahaa. Suunnitelma ei ihan mennyt kuin Strömsössä. Hävisin rahat enkä pystynyt enää maksamaan vuokraa. Muutin äitini luo lokakuussa. En kertonut kellekään että pelasin taas, mutta äitini huomasi että postissa minulle tuli vippifirmoilta kirjekuoria. Hän kysyi että oletko alkanut taas pelaamaan, vai oletko ollut Big Brotherissa hänen tietämättään, koska pikavippifirma Everydaylta tulee ilmeisesti viimeisenä taloista häädetyille luvattua paluuarkeenrahaa.

ADHD

Lisäksi syksyllä minulla diagnosoitiin ADHD ja sain siihen lääkityksen. Koska olin ollut puoli vuotta aiemmin kaveripiirissä, jossa käytettiin huumeita, tiesin että lääkkeiden myymisestä saa hyvät rahat. Lupasin kuitenkin äidilleni etten myy lääkkeitä ja annoin ne äitini hallittavaksi. Kuukauden kuluttua siitä kun aloitin lääkityksen sain äitini luottamuksen. Sain pitää itse lääkkeitä takin taskussa, jotta pystyin koulussa ottamaan lääkkeen, koska unohdin sen usein aamulla. Joulukuussa stressimäärä oli tajuttoman suuri, koska laskuja piti maksaa kokoajan. Myin hyvän päivän tutuilleni kolme tablettia, jotta pääsin pelaamaan.

Lopputuloksena maksoin neljän kuukauden ajan perintälaskuja itse ja halusinkin pyrkiä niistä eroon. Tämän vuoden tammikuussa laskuja oli kuitenkin liikaa ja menetin luottotietoni. Se harmitti suuresti, mutta toisaalta se oli myös helpottavaa, enää ei tarvinnut stressata laskuista. Päätin että teen tästä lähtien töitä maksimi veroprosentilla ja näin kerrytän palautuksiini ison summan rahaa. Laitan ne suoraan laskujen maksuun ja pääsen kuin huomaamatta irti veloista seuraavien vuosien aikana. Lisäksi järjestelyssä ei tarvitse stressata perintätoimistojen tai ulosottoviraston takia.

Pelirajat’on

Aloin 11 viikkoa sitten käymään Pelirajat’on-ryhmässä ja olen miettinyt tänä aikana paljon pelaamisen totaalista lopettamista ja sitä mitä tunsin ja miten muutuin kun pelasin paljon. Olen huomannut että valehtelin hirvittävästi ja olen ollut todella epäluotettava ihminen viimeisen kolmen vuoden ajan. Eniten minua satuttaa pelaamisessa se, että olen ollut niin epärehellinen läheisilleni ja tärkeille ihmisille ympärilläni. Joku voisi kuvitella että menetetty raha on huonoin asia tässä tilanteessa, mutta ajattelen itse toisin. Raha, autot ja oma kämppä on vain materiaa, ihmiset ovat tärkeimpiä.

Jokaisen pitäisi, ennen ensimmäisen kolikon pudottamista pelikoneeseen tai nettikasinolle siirrettyä satasta, päästä käymään Pelirajat’on-ryhmässä tai sen tapaisessa. Tämä ryhmä on opettanut ja antanut minulle todella paljon. 16.4.2013 päätin lopettaa pelaamisen kokonaan ja tällä kertaa aion pysyä päätöksessäni. Minulla on vihdoinkin parempi luottamus äitini ja muiden läheisten kanssa, lisäksi minulla on saman asian kanssa painivia ihmisiä tukenani.

Kiitoksia tästä mahdollisuudesta jakaa oma tarinani teidän kauttanne.

Kirjoittaja,
Pelirajat’on-ryhmässä käyvä


v2