Pelistä pois

Lisännyt syys 24, 2012 Pelirajat’on

Ongelmapelaamisessa ei ole mitään uutta, sillä rahasta on aina pelattu.  Peliongelmia kuvasi jo Dostojevski ylittämättömässä Pelurit -romaanissaan vuonna 1866.

Olen pitkään mielessäni yhdistänyt ongelmapelaamisen joko elokuvista tuttuun kasinoiden ylelliseen uhkapeliin tai nuhruisiin korttiporukoihin. Mutta eihän se kata likikään koko kenttää. Vaikkapa kaupan kassajonossa näkee miten peliautomaattien täyttämä taustaseinä on jatkuvasti miehitettynä, eivätkä pelaajat juuri vaihdu. Ja mikäpä siinä, jos marketissa kokeilee onneaan vaihtokolikoilla, mutta kun se ei siihen aina jää.

Käytännössä täysin kontrolloimattoman uuden pelimaailman tarjoavat nettipelit. Niiden laajuudesta ei ole saatavilla tietoa. Toki kansainväliset pelijärjestäjät puhuvat vastuullisesta toiminnastaan, mutta eivätköhän ne ole ensisijaisesti kiinnostuneita liikevaihtonsa kasvattamisesta.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Selvää tietenkin on, että peliongelmaisille pitää tarjota tukea, apua ja ammatillista hoitoa.

Hoitotyössä pulmana on nähdäkseni se, että ongelmapelaaminen yhteiskunnallisena huolenaiheena on aika nuori ilmiö, eikä sen käsittelyssä tarvittavia taitoja vielä kenties osata riittävästi.

Osaaminen toki lisääntyy kaiken aikaa. Suuremman ongelman muodostaa ongelmapelaamiseen voimakas stigmatisoituminen. Sairauksien ja vaikeuksien hyväksyttävyydellä on oma hierarkiansa, ja ongelmapelaaminen on vaivoista häpeällisimpiä. Sitä peitetään ja salataan viimeiseen saakka. Peliongelmien esiin nostamisella ja niistä asiallisesti tiedottamalla ilmapiiriä voidaan ajan myötä muuttaa, ja ilmiö asettuu siten ”samanvertaiseksi” ongelmaksi muiden joukkoon. Moralisoiva asennoituminen ei edistä minkään pulman käsittelyä.

Ongelma ei kuitenkaan ratkea pelkästään palveluita järjestämällä tai asenneilmapiiriä muuttamalla. Rahapelaaminen määrittyy vielä laajempana kulttuurisena kysymyksenä. Pelaamiselle annetut merkitykset näyttävät muuttuvan samassa tahdissa kuin on muuttunut suhtautuminen kaikkinaiseen valtiolliseen tai yhteisölliseen säätelyyn. Pelaamisessa meille tuputetaan kaikki pelaa -kulttuuria, jonka mukaan rahapelaaminen kuuluu jokamiehen päivittäisiin harrastuksiin. Yksilönvapauksia ja ihmisten rationaalista käyttäytymistä hehkuttamalla torjutaan kaikkinaiset rajoitukset ja säätely.

En ole holhoamisen kannattaja, mutta sitä mieltä olen, että ääriliberalistisia vapausajatuksia olisi pelisektorilla syytä selkeästi rajoittaa. Liikenteen kattonopeuksia ja turvavyöpakkoa vastustettiin aikanaan, mutta niiden ansiosta liikennekuolemien määrä saatiin olennaisesti vähenemään. Samaa jurnutusta käydään nyt tupakkalain kiristämisten yhteydessä, vaikka tupakkasairauksiin kuolee noin 5 000 ihmistä vuodessa. Pelkästään yksilön oma tietovaranto, kokemukset ja kyky niiden käsittelemiseen eivät peliongelmienkaan osalta aina takaa onnellista lopputulosta.

Miten päästä pelistä pois?

Jukka Heinonen 
Järjestöpäällikkö, Takuu-Säätiö. Takuu-Säätiö on valtakunnallinen sosiaalialan järjestö, joka edistää taloudellisessa kriisitilanteessa olevien henkilöiden itsenäistä selviytymistä.

Kuva: Takuu Säätiö / Riikka Hurri

Jukka_Heinonen

 

 

 

 


v2