RAY ehdottaa Sosped säätiölle avustusta 1 544 000 euroa vuodelle 2015

RAY ehdottaa Sosped säätiölle avustusta 1 544 000 euroa vuodelle 2015

Kiitämme RAY:tä luottamuksesta toimintaamme kohtaan. 

Sosped säätiö saa RAY:n rahoitusta uudelle Reaktori-hankkeelle 170 000 euroa ja käynnistää siten kulttuuripajatoiminnan kahdella klubitalolla.

Sosped säätiön Pelirajat’on-hanke siirtyy hankerahoituksesta kohdennetun toiminta-avustuksen piiriin. Avustuksen määrä on vuositasolla 350 000 euroa. Tämä tarkoittaa sitä, että Pelirajat’on ei ole enää hanke, vaan tulee pysyväksi osaksi Sospedin toimintaa, joka mahdollistaa toiminnan pitkäjänteisen suunnittelun, toteutuksen ja laajenemisen Suomessa. Onnea hienosti tehdystä hanketyöstä ja uuteen tulevaisuuteen! Ja kiitos RAY:lle pelihaittatyön tukemisesta.
pelirajaton.fi

Nuorten kulttuuripaja -hanke saa RAY:n tukea 568 000 euroa. Tämä tarkoittaa sitä, että Lohjan Kulttuuripaja saa jatkaa toimintaansa RAY:n avulla, Tampereelle avautuu uusi kulttuuripaja vuonna 2015 ja Kainuun Kulttuuripaja Marilyn jatkaa normaalisti toimintaansa. Kaunis kiitos. Juhlimme kulttuuripajoilla joulua ja uutta vuotta mitä parhain mielin.
sosped.fi/nuortenkulttuuripaja/

Mieletöntä valoa -hanke saa RAY:n tukea 312 000 euroa ja jatkaa hyvin käynnistynyttä toimintaansa.
mieletontavaloa.fi

Lisätietoa RAY:n avustuksista täältä.


v2