RAY tukee Sosped säätiötä

RAY tukee Sosped säätiötä

Sosped säätiölle on ehdotettu RAY-tukea vuonna 2016 kolmelle hankkeelle, yhdelle toiminnolle, sekä yleisavustusta yhteensä 1 710 000 euroa.

Hankkeista Nuorten kulttuuripaja ja ReAktori keskittyvät nuorten aikuisten mielenterveyskuntoutujien tukemiseen toiminnallisen vertaistuen avulla ja Mieletöntä valoa uusien työllistymismahdollisuuksien luomiseen nuorille mielenterveyskuntoutujille ja kehitysvammaisille media-alan osaajille. Pelirajat’on tukee ongelmallisesti pelaavia, sekä heidän läheisiään vapaaehtoisen vertaistuen avulla.

”Suomalaisten rahoittama ja RAY:n takaisin suomalaisille koordinoima turvaverkko pysyy ja tiivistyy tämänvuotisen jakoanalyysimme perusteella entisestään. Myös Sospedin erittäin vaikuttavat toiminnot saivat odotetusti jatkoa. Meidän osuutemme on tarjota voimaantumisen mahdollisuuksia ja uusia askelmia omille kohderyhmillemme. Ehdotuksesta voi päätellä RAY:n olevan sitä mieltä että teemme sen hyvin. Me teemme jatkossakin osuutemme. Kiitos RAY ja kiitos suomalaiset!”, sanoo Lassi Rajamäki, Sosped säätiön toiminnanjohtaja.

Sosped säätiön (Sosiaalipedagogiikan säätiö) ehdotettu RAY-tuki vuonna 2016

Pelirajat’on 350 000 euroa
Mieletöntä valoa -hanke 312 000 euroa
Nuorten kulttuuripaja -hanke 518 000 euroa
ReAktori-hanke 350 000 euroa
Yleisavustus 180 000 euroa

RAY tukee yli 300 miljoonalla eurolla

Avustusta haki 1 164 järjestöä 2 516 hankkeeseen tai toimintoon yhteensä 480,6 miljoonaa euroa. RAY esittää voittovaroista myönnettäväksi avustuksia yhteensä 315,3 miljoonaa euroa 826 järjestölle 1 711 eri kohteeseen.

Avustusten lisäksi RAY:n tuotosta osoitetaan Valtiokonttorin käyttöön 111,5 miljoonaa euroa sotiemme veteraanien hoitoon ja kuntoutukseen. Yhteensä RAY:n tuottoa käytetään vuonna 2016 yhteiskunnallisiin tarkoituksiin 426,8 miljoonaa euroa.

Vuoden 2016 avustuksia koskevat tiedot ovat RAY:n avustusehdotuksesta, jota sosiaali- ja terveysministeriö voi vielä muuttaa. Sosiaali- ja terveysministeriö päättää avustuksista tammi-helmikuussa 2016.


v2