Tule hankepäälliköksi Mieletöntä valoa -hankkeeseen!

Lisännyt helmi 6, 2014 Mieletöntä valoa

Suomeen tulee ihmistä suurempi mediatalo

Olemme muodostamassa uudenlaista mediatoimintaa, joka eroaa aiemmasta, ei tuota voittoa ja toimii ympäri Suomea. Me, kehitysvammaiset henkilöt ja mielenterveyskuntoutujat, autamme toisiamme tekemään mediaa ja kulttuuria ilman ennakkoluuloja. Media- ja kulttuuriala kiinnostaa kaikenlaisia ihmisiä ja alalla on jo tajuttu potentiaali, jota meissä on. Kun mukaan tulee alasta kiinnostuneet nuoret, toimintaa tukevat vapaaehtoiset, alan opiskelijat ja ammattilaiset, luomme kriisissä olevalle alalle mieletöntä valoa. Tavoitteena on myös luoda uusia, yhteiskunnallisen vastuun työpaikkoja. Tätä tekee jo Radio Valo, joka on osa hankettamme.

Hanketta hallinnoiva Sosped säätiö ja hankkeessa mukana oleva Lyhty ry (Radio Valo), ovat molemmat tunnettuja toisenlaisesta ajattelustaan ja tuoreista näkökulmistaan. Esimerkkinä ovat punkbändi Pertti Kurikan nimipäivät ja mielenterveyskuntoutujien musatapahtuma Moniäänirock. Mieletöntä valoa -hanke on myös ainutlaatuinen Suomessa ja ehkä koko maailmassa.

Yhteiskunnalle mielekkään sisällön tekeminen maksaa yhtä paljon kuin ruuvien pakkaaminen työkeskuksissa. Tai ajan mittaan, vaikutuksia ja tuloksia tarkastellessa, moninkertaisesti vähemmän. Meillä työskennellään kiireettömästi, annetaan mahdollisuus keskittyä ja kehittyä erilaisissa media-alan taidoissa. Sinun ja muiden hanketyöntekijöiden tehtävänä on tukea tekijöitä tarvittaessa ja luoda ympäristöjä, joissa media-alan tuotantojen tekeminen on mahdollista. Kuulostaa unelmatyöltä ja sitä se myös on.

Haluaisitko sinä tehdä ihmistä suurempaa työtä?

Etsimme kilttiä, rehellistä, luotettavaa, kohteliasta, reipasta, avointa, puheliasta, mutta rauhallista ja kärsivällistä tyyppiä rakentamaan uudenlaista mediaa. Olet media-alan ammattilainen, jolla on vahva kokemus tuottamisesta. Verkostosi ovat kattavat. Olet ahkera, valmis matkustamaan, pysyt aikatauluissa ja teet työtä joustavasti. Tämä ei ole 8-16 duuni. Oma ura ei ole listallasi ykkösenä, vaan haluat tehdä työtä kanssamme. Pystyt pitämään langat käsissäsi, kuuntelet ja otat muiden tunteet huomioon, osaat kannustaa ja hoidat asiat loppuun. Teet päätöksiä ja kannat niistä vastuun, mutta otat myös vastaan ohjausta hankkeen työryhmältä ja yhteistyötahoilta.

Tiedät millainen on hyvä esimies ja osaat toimia sellaisena, koska sinulla on hankepäällikkönä alaisia. Vaikka et viihdy paperitöissä, hoidat ne hyvin. Emme vaadi taustaa erityisryhmien kanssa tai korkeakoulututkintoa, mutta ei niitä haitaksikaan lueta. Työskentelet pääsääntöisesti Helsingissä, mutta työ pitää sisällään matkustamista eri puolille Suomea. Hankkeen verkostoon kuuluu jo yli 20 erilaista järjestöä ja yritystä. Tehtävänäsi on laajentaa verkostoa ja koordinoida eri toimijoiden yhteistyötä. Järjestät koulutuksia, tapahtumia ja teet yhteiskunnallista vaikuttamistyötä. Tule mukaan rakentamaan moniäänistä Suomea.

Työsuhde on määräaikainen ja alkaa sopimuksen mukaan maalis-huhtikuun vaihteessa. Hanke jatkuu vuoteen 2017. Lähetä vapaamuotoinen hakemus, CV ja linkki videoon/ääninäytteeseen 24.2. kello 8 mennessä osoitteeseen: lassi.rajamaki (at) sosped.fi

Video/ääninäyte: Tehtävänäsi on tuottaa noin (1) minuutin mittainen video/ääninäyte yhdessä valitsemasi kehitysvammaisen henkilön ja/tai mielenterveyskuntoutujan, tai useamman kanssa. Idea ohjelmaan pitää tulla näiltä henkilöiltä. Tehtäväsi on auttaa idean toteuttamisessa. Lisää ohjelmasi nettiin ja lähetä meille linkki siihen hakemuksesi mukana. Voit suojata linkin halutessasi salasanalla.

Tee meihin vaikutus ja keskustele Twitterissä @SospedFound @radiovalo #mieletöntävaloa

Lisätiedot puhelimitse 10.2 ja 20.2. kello 13-16.30. Lassi Rajamäki | 050 566 2414 | lassi.rajamaki (at) sosped.fi | www.sosped.fi

Mukana Mieletöntä valoa -hankkeessa: Sosped säätiö, Lyhty ry, Oma Polku ry, Rinnekoti-säätiö, Mielenterveyden Keskusliitto, Kukunori ry ja Kehitysvammaliitto.

Hanke kuuluu Raha-automaattiyhdistyksen Paikka Auki -avustusohjelmaan. www.paikkaauki.fi
Katso ohjelman avoimet työpaikat facebookista.

Klikkaa itsesi Sosped säätiön facebookiin.

RAY_paikkaauki_tunnus_CMYK_kumppanit


v2