Vastuullinen pelaaminen online-peliyrityksen näkökulmasta

Lisännyt kesä 3, 2013 Pelirajat’on

Ensimmäinen työni pelialalla alkoi vuonna 2006 Maltalla. Toimin aluksi asiakaspalvelujohtajana ruotsalaiselle yritykselle, jonka päätoimialueet olivat Pohjoismaat. Kesällä 2006 sain vastuulleni myös kehittää yrityksen vastuullista pelaamista. Näihin aikoihin vastuullinen pelaaminen (Responsible Gaming) oli juuri tulossa ja se nähtiin erittäin tärkeänä osa-alueena pelaajien luottamuksen näkökulmasta.

Online-pelaaminen oli lisääntymässä, mutta se nähtiin vielä liian usein negatiivisena asiana varsinkin suomalaisen median ja valtion peliyhtiöiden toimesta. Yhtenä suurimpana syynä oli luottokortin käyttö internetissä. Siitä tehtiin mediassa suuri riski ja monet näkevät sen vieläkin sellaisena. Tuolloin esimerkiksi Veikkaukselle pystyi tekemään suoria talletuksia pankkitililtään eikä luottokortteja saanut käyttää talletukseen ollenkaan.

Tämä ajoi jokaisen varsinkin pörssissä toimivan yrityksen parantamaan luotettavuutta ja kehittämään parempia pankkiyhteyksiä. Ennen vastuullista pelaamista yrityksillä ei ollut kovinkaan montaa keinoa havaita tai ennaltaehkäistä ongelmapelaamista. Jokaisella yrityksellä oli totta kai omat riskiosastonsa, mutta ne keskittyivät enemmänkin mahdollisten petosten löytämiseen. Ongelmapelaaminen jäi yleensä asiakaspalvelun tehtäväksi ja silloinkin vain jos pelaaja itse halusi sulkea pelitilinsä.

Sain vastuulliseen pelaamiseen kurssimuotoisen koulutuksen. Lisäksi yritykseni toimintaa valvottiin etänä koulutuksen järjestäjien toimesta. Muutoksia ei tapahtunut pelkästään meillä, vaan koko pelialalla ja eri käytännöistä tuli standardit.

Online-pelaamista pidetään ongelmallisena, koska se on nopeaa ja helppoa. Talletukset varsinkin luottokorteilla tapahtuvat välittömästi. Näin syntyy mahdollisuus pelata rahalla, jota ei edes omista. Yksi vastuullisen pelaamisen pääkohdista keskittyi juuri tähän. Luottokorttitalletusten helppous haluttiin säilyttää, mutta niihin lisättiin selkeitä rajoja, joilla on tarkoitus karsia ongelmapelaamista. Yhtenä hyvänä esimerkkinä tästä on nykyisessä yrityksessäni käytettävä luottokortin talletusraja ($250) ensimmäisille talletuksille. Rajaa ei pysty nostamaan ennen kuin on pelannut vähintään 250 pelaajapistettä pokerissa. Tämä raja ei ole helppo aloittelevalle pelaajalle. Tämän jälkeen raja nousee $1000 viikossa. Sitä korkeammalle se ei nouse. Luottokorttitalletuksilla on aina tiukimmat rajat. Näissä talletuksissa on myös suurimmat kulut yrityksille, joten niitä ei edes haluta.

Alun perin kaikki yritykset olisivat halunneet suoran pankkitalletuksen Veikkauksen tapaan, mutta pankit ja valtio kielsi tämän vedoten siihen, että Veikkauksella ja RAY:llä on yksinoikeus pelien tarjoamiseen. Näin kaikilta pankeilta kiellettiin yhteistyö ulkomaisten peliyhtiöiden kanssa. Tämän takia asiakkaiden oli pakko käyttää luottokortteja talletuksiin.

Ongelmapelaamisen yksi suurimmista tunnusmerkeistä on se, että pelaa liian paljon ja liian nopeasti, koska kaikki tapahtuu niin helposti. Toinen kohta vastuullisessa pelaamisessa onkin vaikeuttaa talletusten tekemistä. Ennen ensimmäistä talletusta pelaaja joutuu avaamaan tilin ja lisäämään talletustietonsa (esim. luottokorttinsa tiedot). Tässä vaiheessa on vielä vaikea havaita onko kyseessä pelaaja, jolla on peliriippuvuus. Sitä ei välttämättä saa selville vielä toisestakaan talletuksesta tai pelitavoista. Pikkuhiljaa ongelmapelaajien tavat kuitenkin muodostuvat samoiksia ja niitä on sen vuoksi helpompi estää automaattisesti.

Ongelmapelaaja ei talleta aluksi kovinkaan suuria summia. Heillä on varattu tietty summa minkä voivat käyttää, koska heillä ei ole tarkoitus pelata enempää. Yleensä selkein tapa huomata ongelmapelaaja on tarkastella kuinka monta talletusta he ovat tehneet. Talletuksia on yleensä useita pieniä lyhyen ajan sisällä. Tähän useat yritykset ovat laittaneet omat estonsa. Riippuen yrityksistä pelaaja voi tehdä esim. maksimissaan 3, 5 tai 10 talletusta päivässä tai viikossa. Jokaisella yrityksellä on omat rajansa. Nämä rajat ovat siis maksimitalletusrajojen lisäksi.

Näitä rajoja ei pysty edes kiertämään tallettamalla esim. toisella kortilla. Jos meillä yrittää tallettaa toisella kortilla, tili menee automaattisesti lukkoon eikä sitä saa avattua ennen kuin pelaaja on lähettänyt vaadittavat dokumentit. Näiden keinojen tarkoitus on hidastaa prosessia, saada pelaaja ajattelemaan ja ”jäähtymään” hetken huuman jälkeen. Ymmärrettävästi tappioputkessa on juuri vaikea ajatella järkiperäisesti.

Nämä keinot eivät ole käytössä ainoastaan automaattisesti talletusohjelmissa, vaan myös riskiosastoja on pyydetty tarkastamaan tilejä manuaalisesti mahdollisten ongelmapelaajien varalta. Yleensä runsaasti talletuksia tekevien pelaajien pelitapoja tarkkaillaan mahdollisen ongelmapelaamisen varalta. Kaikkien yritysten käytäntöjä en tiedä, mutta kun vielä olin vastuussa edellisessä yrityksessäni vastuullisesta pelaamisesta niin suljin muutamia tilejä ongelmapelaamisepäilysten vuoksi. Jotkut tileistä avattiin myöhemmin tiukemmilla talletusrajoilla, toiset pysyivät suljettuina.

Vastuullisessa pelaamisessa yksi tärkeimpiä kohtia on pelaajien oma vastuullisuus. Sen helpottamiseksi, pelaaja pystyy itse asettamaan talletusrajansa pienemmäksi. Yrityksistä riippuen voi asettaa päivä-, viikko- ja kuukausitalletusrajat. Tämän lisäksi pelaaja voi laittaa itsensä ”jäähylle” eli sulkea tilinsä joko viikoksi tai puoleksi vuodeksi. Jos haluaa että pelitili suljetaan kokonaan peliriippuvuuden vuoksi, niin siitä voi lähettää asiakaspalveluun sähköpostia. Tili suljetaan kokonaan eikä sitä enää voi avata uudestaan. Jos yritys kuuluu esim. pokeriverkkoon tai käyttää samaa talletusprosessoijaa, kaikki mahdolliset tiliyhteydet suljetaan eikä uusia pysty avaamaan ainakaan samoilla tiedoilla tai ip-osoitteilla näistä yrityksistä. Valitettavasti sellaista verkkoa ei ole, joka kattaisi kaikki maailman online-peliyritykset.

Nykyään vastaan yrityksessäni vedonlyönnistä sekä toimin pokerin markkinointijohtajana. Vastuullisen pelaamisen standardit ovat meillä hyvin käytössä ja itse keskityn siihen, ettemme tee harhaanjohtavaa markkinointia, sillä meillä peliyrityksillä on oma vastuumme. Itse pidän ainakin siitä tiukasti kiinni. Valitettavasti kaikkia peliongelmaisia emme näe tai löydä, mutta pystymme hyvin ehkäisemään sitä, että tappiosummat pysyvät mahdollisimman pieninä.

Kirjoittaja
on suomalainen henkilö, joka on ollut vuodesta 2006 töissä online-pelialalla.

 

Kommentti kirjoitukseen

Minulta pyydettiin tähän kirjoitukseen kommenttia mahdollisesti sillä ajatuksella, että näkemykseni kansainvälisestä pelitoiminnasta ja erityisesti sen vastuullisuuskäytänteistä olisi varsin toisenlainen kuin kirjoittajalla. No, ei se ole.

Niin kuin tässä esitetään, sijoittuu ”vastuullisen pelaamisen” esiinmarssi 2000-luvun puoliväliin. Viesti eteni varsin pelialavetoisesti. Tämä buumi ei todella liittynyt suureen huoleen rahapeliongelmaisista, vaan osin myynninedistämiseen ja osin ”hovikelpoisuuden” osoittamiseen. Noihin aikoihin oli tullut tutkimusta, jossa todettiin, että luotettavuus on tärkeimpiä kriteereitä ainakin aktiivisen kuluttajan silmissä. Tosin ohituskaista voitiin rakentaa suurten talletusbonusten varaan, jolloin myös huonommin vastuullisuusasiat hoitaneet pelioperaattorit saivat paljon uusia asiakkaita houkuttelevilla tarjouksilla. Hovikelpoisuus-pyrkimys taas liittyy siihen, että tiedettiin, että pitää olla hyvässä vastuukunnossa, sillä lainsäätäjä – säännellyillä markkinoilla – on pitkään korostanut kahta hyvettä: ongelmapelaamisen ehkäisyä ja rikollisuuden torjuntaa. Nämä kun ovat kunnossa, ei yksinoikeusjärjestelmiin (monopoleihin) jää eroksi – jos siis katsotaan, että monopolissa nämä kaksi toteutuu – kuin niiden tuottama suoraviivainen fiskaalinen etu. Vastuullinen pelaaminen -käsitteen peliyhtiövetoisuus liittynee myös siihen, että sanoilla on merkitystä ja kyseinen käsite ei ole niinkään pelintarjoajaa velvoittava, vaan vastuullisuutta odotetaan erityisesti pelaajalta.

Itse sisällössä, eli haittoja ehkäisemään pyrkivissä toimenpiteissä, on kuitenkin muutamia asioita, jotka näyttäisivät aidosti vähentävän ongelmapelaamista. Ensimmäinen on pelisivustolle sijoitettu pakollinen kuluttajan itselleen asettama päivä-/vko-/kk-/vuosi-kulutusraja. Tällä hetkellä yksityiset peliyhtiöt tarjoavat pääsääntöisesti vapaaehtoista kulutusrajojen asettamista. Toinen on ongelmapelaamisen ehkäisyä varten suunniteltujen ”pelikäyttäytymisen seuranta” (behavioral tracking) -sovellusten systemaattinen kehittäminen. Väline on kelpo niin pelaajalle – oman kulutuksen seurantaan ja tarvittaessa sen rajoittamiseen – kuin vastuulliselle pelintarjoajalle, joka on kykenevä interventioihin, kun pelaajan käyttäytyminen muuttuu.

Jäljellä on kuitenkin yksi iso kysymys, joka saattaa tehdä eroa yksityinen ja julkisen välille: onko mahdollista kasvattaa tuottoa ja vähentää ongelmapelaamista samanaikaisesti? Kyselytutkimusten ja pelioperaattoreiden pelidatan mukaan pelikulutus on hyvin keskittynyttä ja ongelmapelaajien osuus katteesta sen verran merkittävä, että tuo yhtälö näyttää minulle aika vaikealta. Tosin operaattoreiden intresseissä on pitkä pelaajasuhde, joten pelaajan nopea taloudellinen katkeaminen ei ole toki heidänkään toiveissa. Joka tapauksessa, jos huomataan, että kokonaiskulutuksen ja kokonaishaittojen suhde on positiivinen, kuka on valmis hillitsemään pelimyynnin kasvua?

Antti Murto
Erikoissuunnittelija, THL


v2