Ikin tarina

Ikin tarina

Heräsin, koira nuolee naamaani. Munhan pitäsi olla kuollut. Ärsytyksen määrää ei voinut kuvailla sanoin. Mitä oli tapahtunut. Olin elossa. Ei tämän näin pitänyt mennä. Minun piti olla seuraavalla tasolla. Mutta siinä se oli, pyöri ympärilläni, iloisena. Bulli sai minut herätettyä. Piti päästä ulos tarpeille. Olin illalla ottanut kuolettavan annoksen lääkkeitäni. Neljä kertaa enemmän, kuin normaalin […]

Fanni-Lauran tarina

Fanni-Lauran tarina

Kaikki alkoi hiljaa, vähitellen. En enää jaksanut lähteä salille ja väsytti. En halunnut lähteä viettämään iltaa kavereiden kanssa ja kohta en olisi edes pystynyt. Alkoi ahdistaa ja mieli oli maassa. Uppouduin töihin ja yritin olla siinä paras. Itketti ja nukuin huonosti. En enää tehnyt mitään vapaa-ajalla. En ymmärtänyt oloani. Kaikkihan oli hyvin. Elämässäni oli ollut […]

Sekasin Mervistä

Sekasin Mervistä

Mielettömän valon vertaistuottaja Mervi Sirén muisti YLEn Sekasin-sarjan kuvauksissa, että hänen unelmansa on aina ollut media- ja kulttuurituotannoissa työskentely. Nyt tähän unelmaan liittyy vahvasti tv- ja elokuva-ala. Paistettu kananmuna lentää helsinkiläisessä lähiössä ikkunasta ulos lumihankeen. Sen perään lähtee Mervi Sirén, joka kiikuttaa munan takaisin kuvauksiin. On tammikuu ja It’s Alive Films kuvaa YLE:lle Sekasin-sarjaa, jonka […]

Kotimainen uusi nuortendraama Sekasin

Kotimainen uusi nuortendraama Sekasin

Palkitun #Lovemilla-sarjan tekijöiden uusin taidonnäyte Sekasin sijoittuu psykiatrisen sairaalan suljetulle osastolle, jossa sarjan nuoret päähenkilöt ovat hoidettavina. Mustan huumorin värittämä sarja julkaistaan kokonaisuudessaan Yle Areenassa ja YouTubessa 14.5. klo 20, Yle TV2:ssa se esitetään 23.5.–26.5. klo 20.30. Sarjan päähenkilö on 17-vuotias Papillon (Elias Westerberg). Hänellä on väkivaltainen, päihteitä väärinkäyttävä isä (Antti Reini), jonka vanavedessä myös […]


v2